Australian Grand Prix 1996

Australian Grand Prix 1996 oli Formula 1 -kauden 1996 ensimmäinen osakilpailu. Se ajettiin Australian Melbournessa uudella, järveä kiertävällä puistoradalla. Australian GP oli ajettu aiemmin vuosina 1985-95 Adelaiden kapealla katuradalla.

Kilpailun kulku

Aika-ajossa paalupaikan valtasi Williamsin kanadalaistulokas Jacques Villeneuve. Hänen tallitoverinsa Damon Hill otti toisen lähtöruudun. Eddie Irvine oli kolmas. Lähes kohtalokkaasta Adelaiden viime syksyisestä onnettomuudesta toipunut Mika Häkkinen starttasi viidennestä ruudusta. Mika Salo oli aika-ajon kymmenes. Kilpailu ajettiin aurinkoisessa säässä. Lähtövalot sammuivat. Villeneuve piti johtoasemansa myös startin jälkeen. Hill ei onnistunut yhtä hyvin. Hän joutui päästämään Ferrarit Michael Schumacherin ja Irvinen ohi ensimmäisessä mutkassa. Martin Brundlen kolmannen mutkan näyttävän ilmalennon jälkeen kisa kuitenkin keskeytettiin, ja autot ryhmittyivät lähtöruudukkoon uutta starttia varten. Uusi lähtö onnistui, ja kärjen järjestys säilyi muuttumattomana. Brundle kolaroi Pedro Dinizin kanssa jo kilpailun toisella kierroksella, ja joutui keskeyttämään. Häkkinen oli menettänyt yhden sijan, ja Schumacher oli päässyt Irvinen ohi. Rataa kierrettiin järjestyksessä Villeneuve, Hill, Schumacher, Irvine, Jean Alesi ja Häkkinen. Alesi yritti ohittaa edellä ajanutta Irvinea sillä seurauksella, että hän pyörähti ja rikkoi autoaan. Hän ajoi varikolle, ja jätti leikin kesken. Kierroksella 30 Villeneuve kurvasi ainoalle varikkopysähdykselleen. Hillin vuoro oli kaksi kierrosta myöhemmin. Hän ehti pysähdykseltään takaisin radalle juuri Villeneuven eteen. Tämä kuitenkin ohitti Hillin jo samalla kierroksella. Schumacherin kilpailu päättyi jarrujen pettämiseen ja ulosajoon kierroksella 33. Villeneuve oli ajamassa heti debyyttikisassaan uransa ensimmäiseen voittoon, mutta öljynpaineet olivat kohonneet joten hän sai käskyn hidastaa. Hill ajoi voittoon ja Villeneuve varmisti Williamsin kaksoisvoiton toisella sijallaan. Kolmas mies palkintokorokkeella oli Irvine. Myös molemmat suomalaiset keräsivät pisteitä. Häkkinen oli viides ja Salo kuudes.

Tulokset

[1]

SijoitusNroKuljettajaTalliKierroksetAika/keskeytysLähtöruutuPisteet
15 Damon HillWilliams-Renault581:32:50.4210
26 Jacques VilleneuveWilliams-Renault58+38.02016
32 Eddie IrvineFerrari58+1:02.57134
44 Gerhard BergerBenetton-Renault58+1:17.03773
57 Mika HäkkinenMcLaren-Mercedes58+1:35.07152
619 Mika SaloTyrrell-Yamaha57+1 krs.101
79 Olivier PanisLigier-Mugen-Honda57+1 krs.11 
815 Heinz-Harald FrentzenSauber-Ford57+1 krs.9 
916 Ricardo RossetFootwork-Hart56+2 krs.18 
1010 Pedro DinizLigier-Mugen-Honda56+2 krs.20 
1118 Ukyo KatayamaTyrrell-Yamaha55+3 krs.15 
Kesk.20 Pedro LamyMinardi-Ford42Turvavyö17 
Kesk.1 Michael SchumacherFerrari32Jarrut4 
Kesk.21 Giancarlo FisichellaMinardi-Ford32Kytkin16 
Kesk.11 Rubens BarrichelloJordan-Peugeot29Moottori8 
Kesk.8 David CoulthardMcLaren-Mercedes24Kaasutin13 
Kesk.17 Jos VerstappenFootwork-Hart15Moottori12 
Kesk.3 Jean AlesiBenetton-Renault9Kolari (Irvine)6 
Kesk.12 Martin BrundleJordan-Peugeot1Kolari (Diniz)19 
Kesk.14 Johnny HerbertSauber-Ford0Onnettomuus 1. lähdössä14 
DNQ22 Luca BadoerForti-Ford 107% sääntö 
DNQ23 Andrea MonterminiForti-Ford 107% sääntö 

Lähteet