Arthur Lourié
Arthur Vincent Lourié (alun perin Naum Izrailevitš Lurja, ven. Наум Израилевич Лурья; 14. toukokuuta 1892 Propoisk – 12. lokakuuta 1966 Princeton, New Jersey) oli venäläissyntyinen säveltäjä, joka asui vuodesta 1922 länsimaissa.[1][2]
Lourié syntyi juutalaiseen perheeseen nykyisen Valko-Venäjän alueella. Hän korvasi alkuperäisen etunimensä Arthurilla kunnianosoituksena Arthur Schopenhauerille ja patronyyminsä nimellä Vincent kuvastaakseen ihailuaan Vincent van Goghia kohtaan. Lourié sai Aleksandr Glazunovilta opetusta Pietarin konservatoriossa.[1] Hänen varhaisimmat teoksensa ovat myöhäisromanttisia sävellyksiä vuodelta 1908.[2] Suuriksi vaikutteiden lähteiksi kuitenkin muodostuivat hänen nuoruudessaan Aleksandr Skrjabinin myöhäiset, modernit pianoteokset.[1][2] Lourién varhaisissa teoksissa on lisäksi piirteitä muun muassa mikrotonaalisesta musiikista, Arnold Schönbergin tyylistä ja minimalismista. Pablo Picassolle omistetussa teoksessa Formes en l'air (1914) Lourié hyödynsi graafista nuotinnusta. Vuodesta 1912 hän alkoi omaksua kasvavissa määrin vaikutteita Claude Debussylta.[2]
Louriélla oli Neuvostoliiton ensimmäisinä vuosina maine yhtenä johtavista futuristisen musiikin edustajista. Vladimir Leninin nimittämä opetuskomissaari Anatoli Lunatšarski nimitti hänet musiikin laitoksen komissaariksi. Lourié myös perusti Nykymusiikin liiton. Vuonna 1922 hän muutti pysyvästi länsimaihin matkalla tapaamaan Ferruccio Busonia Berliiniin. Tämän jälkeen hänet tietoisesti sivuutettiin Neuvostoliitossa. Lourié asettui Pariisiin, jossa hänen tyylikseen vakiintui osaa Igor Stravinskyn tuotannosta muistuttanut uusklassismi. Merkittävä teos Lourién Pariisin-vuosilta on Concerto spirituale (1929). Vuonna 1931 Lourié kirjoitti kirjan Serge Koussevitzkysta, joka kymmenen vuotta myöhemmin auttoi Louriéta muuttamaan Yhdysvaltoihin. Lourién asema kansainvälisessä musiikkielämässä oli alkanut heikentyä jo Pariisissa, ja Yhdysvaltoihin muuttamisen jälkeen hänet unohdettiin lähes täysin.[2] Hänen kuolemansa jälkeen osa hänen teoksistaan on kuitenkin tullut levytetyiksi ja uudelleen esitetyiksi.[3][1][2] Lourién suuri henkilökohtainen käsikirjoitusten kokoelma lahjoitettiin New York Public Libraryyn.[2]
Pianoteostensa lisäksi Lourié sävelsi muun muassa musiikkia Anna Ahmatovan ja Aleksandr Blokin sanoihin.[1][2]