Arisuo

entinen suomalainen valaisintehdas

Arisuo Oy oli vuosina 1947–1981 Kaarinassa toiminut valaisintehdas, jonka tuotemerkkinä oli Aris. Valaisinten lisäksi se teki muitakin kevyitä metalli- ja muovituotteita, kuten ilmanvaihtoventtiilejä, talvirenkaiden nastoja ja letkunkiristimiä[1][2]. Yritys voitti vuonna 1977 Tuottava Idea -kilpailun Aris-holkkinastalla[3].

Arisuo Oy:n perusti vuonna 1947 Toivo Arisuo, joka jatkoi yrityksen johdossa vuoteen 1972 saakka. 1950-luvulla yritys tunnettiin taskulampuistaan, 1960-luvulla liikkeiden valokylteistä ja 1970-luvulla monipuolisesta kotivalaisinmallistostaan, etenkin edullisista, peltirakenteisista kohde- ja työpöytävalaisimistaan[4]. 1970-luvun alkupuolella yritys oli suurimmillaan, vei tuotantoaan etenkin saksankielisiin maihin[5] ja työllisti parisataa ihmistä. Se käytti materiaaleinaan muoveja ja metalleja. 1970-luvulla valaisimia suunnitteli muun muassa Kai Salo, minkä lisäksi yritys ilmeisesti osti valaisinmalleja ulkomailta[1]. 1970-luvun lopulla Arisuo teki valaisinyhteistyötä Wärtsilän omistaman Nuutajärven lasitehtaan kanssa[6]. Vuonna 1977 Aris-holkkinasta palkittiin ensimmäisessä Tuottava Idea -kilpailussa[3].

1970-luvun keskivaiheilta alkaen Arisuon liiketoiminta alkoi heiketä[7]. Vuonna 1979 osakkeiden enemmistö myytiin Enstolle, ja perusteina mainittiin myös ankara omaisuusverotus ja muu yrittäjyyden vaikeuttaminen[8]. Pian Arisuo siirtyi Sähköliikkeiden Oy:lle, joka siirsi tuotannon Kaarinasta omistamaansa Mäntsälän Metalli Oy:öön[9]. Arisuo Oy lopetettiin vuonna 1981[10].

Lähteet

Aiheesta muualla