Ari Mannio

suomalainen keihäänheittäjä

Ari Pekka Mannio (s. 23. heinäkuuta 1987 Lehtimäki) on urheilu-uransa päättänyt suomalainen keihäänheittäjä. Hän edusti Lehtimäen Jyskettä. Hänen ennätyksensä on 86,82 kesäkuulta 2015. Mannio on pronssimitalisti Helsingin EM-kilpailuista 2012.

Ari Pekka Mannio
Mannio Bislett Gamessa, Oslossa 2010.
Mannio Bislett Gamessa, Oslossa 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt23. heinäkuuta 1987 (ikä 36)
Suomi Lehtimäki, Suomi
Uran tiedot
Pituus185 senttimetriä
Lajikeihäänheitto
SeuraLehtimäen Jyske
Saavutukset
EnnätyksetKeihäs 800 g: 86,82 (Raasepori 2015)

Tietolaatikko päivitetty 7. kesäkuuta 2015

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Pronssia PronssiaHelsinki 2012Keihäänheitto

Elämä ja ura

Mannio sijoittui kuudenneksi 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa Grossetossa 2004 tuloksella 70,63 m. Seuraavana vuonna hän saavutti pronssia saman ikäluokan EM-kilpailuissa Kaunasissa heitettyään 72,47. Vuonna 2006 Mannio sai hopeaa 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa Pekingissä tuloksella 77,26 ja ensimmäisen yleisen sarjan SM-mitalinsa oltuaan pronssilla Jyväskylässä 2006 tuloksella 78,81. Seuraavana vuonna Mannio sijoittui neljänneksi 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa Debrecenissä. Vuonna 2009 Mannio voitti 22-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden Kaunasissa tuloksella 84,57[1]. Samana vuonna hän sijoittui Kultaisen liigan Zürichin osakilpailussa kolmanneksi ja voitti maaottelun keihäskilpailun Göteborgissa. Vuonna 2010 hän oli kolmas Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen superliigassa Bergenissä. Vuonna 2011 hän voitti Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen ykkösliigan kilpailun Izmirissä. Heinäkuussa 2011 Mannio voitti sotilaiden MM-kultaa Rio de Janeirossa heitettyään 82,48 metriä[2]. Mannio karsiutui loppukilpailusta saman vuoden Daegun MM-kilpailuissa.[3] Vuoden 2011 Kalevan kisoissa Turussa hän voitti ensimmäisen Suomen-mestaruutensa tuloksella 85,12.

Mannio saavutti pronssia Helsingin EM-kilpailuissa 2012 neljännen kierroksen heitollaan 82,63, jääden voittaja Vítězslav Veselýstä 1,09 metriä.[4] Lontoon olympiakisoissa 2012 Mannio sijoittui 11:nneksi tuloksella 78,60.[5] Hän oli 2012 lisäksi kolmas Shanghain timanttiliigan kilpailussa[6] ja toinen Lahden Kalevan kisoissa.

Manniota ei valittu Moskovan MM-kilpailuihin 2013, vaan hänestä tuli kotiin jäävä varamies, koska Teemu Wirkkala heitti Manniota paremmin Vaasan Kalevan kisoissa.[7] Hän sijoittui toiseksi Timanttiliigan kilpailussa Birminghamissa. Mannio jäi varamieheksi myös Zürichin EM-kilpailuissa 2014, koska Lassi Etelätalo heitti häntä paremmin Kuopion Kalevan kisoissa 2014.[8] Pekingin MM-kisoihin 2015 Mannio pääsi Wirkkalan loukkaannuttua.[9] Hän karsiutui loppukilpailusta tuloksella 80,19[10] Mannio voitti toistamiseen sotilaiden maailmanmestaruuden lokakuussa 2015 tuloksella 79,78.[11]

Mannio valittiin Suomen joukkueeseen yleisurheilun EM-kisoihin 2016, mutta ei päässyt loppukilpailuun heitettyään karsinnassa tuloksen 78,55.[12] Hänet valittiin kolmantena miehenä Rion olympialaisiin 2016 Oulun Kalevan kisojen tulosten perusteella 24. heinäkuuta 2016. Hän sijoittui kyseisissä Kalevan kisoissa toiseksi tuloksella 81,38[13]. Olympialaisissa hän ei päässyt loppukilpailuun heitettyään karsinnassa 77,73[14].

Vuonna 2017 Mannio ei kilpaillut ollenkaan vuonna 2016 tehdyn olkapääleikkauksen jäljiltä. Kauden 2018 hän aloitti heittämällä 5. heinäkuuta kotikentällään Alajärven Lehtimäellä 72,98. Yhdeksän päivän päästä Mannio loukkaantui uudelleen ja joutui olkapääleikkaukseen. Hänen isänsä Tapio menehtyi elokuun lopussa.[15]

Vuoden 2018 jälkeen Mannio ei ole kilpaillut.[16] Hän on sittemmin siirtynyt työskentelemään metsäalalla.[17]

Urheilu-uransa aikana Mannio työskenteli muun muassa Puolustusvoimien Urheilukoulussa Hämeen rykmentissä, Lahdessa. Hän on sotilasarvoltaan kersantti. Mannio on pelannut myös jääkiekkoa Lehtimäen Jyskeen joukkueessa III-divisioonassa.[18]

Parhaat tulokset

10 parhaan tuloksen keskiarvo 84,87

Kausien parhaat heitot

  • 2003 60,58 Pihtipudas 6.7.
  • 2004 70,63 Grosseto 16.7.
  • 2005 76,40 Seinäjoki 15.8.
  • 2006 79,68 Kuortane 24.6.
  • 2007 80,31 Kuortane 3.6.
  • 2008 81,54 Pihtipudas 29.6.
  • 2009 85,70 Leppävirta 24.5.
  • 2010 85,12 Äänekoski 13.6.
  • 2011 85,12 Turku 7.8.
  • 2012 84,62 Lahti 26.8.
  • 2013 84,65 Turku 16.6.
  • 2014 83,70 Lapinlahti 20.7.
  • 2015 86,82 Raasepori 7.6.
  • 2016 81,38 Oulu 24.7.
  • 2018 72,98 Alajärvi 5.7.

Lähteet

  • Ari Mannio Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).

Viitteet

Aiheesta muualla