Alice in den Städten

Alice in den Städten (esitetty Suomessa myös nimellä Alice kaupungeissa) on Wim Wendersin ohjaama saksalainen road movie vuodelta 1974.[3] Se on ensimmäinen osa Wendersin kolmiosaisesta tie-elokuvien sarjasta, johon kuuluvat lisäksi elokuvat Väärä liike (1975) ja Kings of the Road (1976).[1]

Alice in den Städten
Elokuvan teatterijuliste.
Elokuvan teatterijuliste.
OhjaajaWim Wenders
KäsikirjoittajaWim Wenders,
Veith von Fürstenberg [1]
TuottajaPeter Genée
Wim Wenders [1]
SäveltäjäChuck Berry
KuvaajaRobby Müller
LeikkaajaPeter Przygodda
PääosatRüdiger Vogler,
Yella Rottländer
Valmistustiedot
ValmistusmaaLänsi-Saksa
LevittäjäAxiom Films
Ensi-ilta1974
Kesto110 min [2]
Alkuperäiskielisaksa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Mustavalkoisena kuvattu Alice in den Städten oli ensimmäinen Wendersin ohjaustyö, jonka kuvaukset tehtiin osittain Yhdysvalloissa. Elokuva voitti vuoden 1974 Saksan kriitikoiden palkinnon. Sitä on verrattu usein elokuvaan Chaplinin poika.[3]

Juoni

Valokuvaaja-journalisti Phillip Winterille (Rüdiger Vogler) on annettu tehtäväksi kirjoittaa Yhdysvaltoja käsittelevä artikkeli, mutta tehtyään matkan maahan hän ei onnistukaan kirjoittamaan siellä näkemistään asioista. Niinpä Winter päättää palata kotiin.[4] Sattuman oikusta hänen matkaansa tarttuu Alice-niminen yhdeksänvuotias pikkutyttö,[3][4] jonka kanssa hän matkustaa ympäri Saksaa tavoitteenaan löytää tytön isoäiti. Alicella (Yella Rottländer) ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, missä tämä asuu, ja ainoana vihjeenä isoäidin olinpaikasta heillä onkin kuva tämän asunnon etuovesta, jossa ei näy talon numeroa.[5]

Lähteet