Alexander Herr

Alexander Herr (s. 4. lokakuuta 1978 Furtwangenissa) on saksalainen mäkihyppääjä.

Mitalit
Maa:  Saksa
Mäkihyppy
MM-kilpailut
Kultaa KultaaLahti 2001suurmäen joukkuekilpailu
Pronssia PronssiaLahti 2001normaalimäen joukkuekilpailu
Lentomäen MM-kilpailut
Pronssia PronssiaKulm 2006joukkuekilpailu

Herr aloitti mäkihypyn harrastamisen jo neljävuotiaana. Vuonna 1993 hän saavutti juniorien MM-pronssia Harrachovissa. Kaudesta 1994–1995 hän kuului maansa aikuisten maajoukkueeseen. Hän kuului Saksan kultaa voittaneeseen suurmäen joukkuekilpailujoukkueeseen 2001 Lahden MM-kisoissa. Samoissa kisoissa hän saavutti pronssia normaalimäen joukkuekilpailussa. Vuonna 2006 hän hyppäsi lentomäen MM-kisoissa Kulmissa Saksan joukkuekilpailun pronssia saavuttaneessa joukkueessa.

Mäkihypyn maailmancupissa Herr oli kahdesti palkintosijoilla. Hänen paras sijoituksensa kokonaiskilpailussa oli 24:s, kaudelta 2004/2005. Samalla kaudella hän kärsi polvivammasta. Seuratasolla Herr edusti ST Schonach-Rohrhardsbergiä. Hän asuu Schonachissa.

Maailmancupin palkintosijoitukset

PäiväKilpailupaikkaMaaMäkiSijoitus
10. maaliskuuta 2004KuopioSuomisuurmäkikolmas
27. marraskuuta 2004KuusamoSuomisuurmäkitoinen

Aiheesta muualla

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.