Akallinen mies

Edvin Laineen ohjaama elokuva vuodelta 1986

Akallinen mies on vuonna 1986 valmistunut Edvin Laineen ohjaama elokuva. Se on jatko-osa 1983 valmistuneelle Akattomalle miehelle ja jäi Edvin Laineen viimeiseksi elokuvaohjaukseksi. Elokuvan ensi-ilta oli 5. joulukuuta 1986.

Akallinen mies
Gubbar och gummor
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
OhjaajaEdvin Laine
KäsikirjoittajaSeppo Lappalainen
TuottajaJukka Mäkelä
SäveltäjäRisto Hiltunen
KuvaajaOlavi Tuomi
PääosatMartti Järvinen
Elisabeth Haavisto
Ahti Kuoppala
Kauko Helovirta
Esa Saario
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöKinosto
Ensi-ilta1986
Kesto115 min
AlkuperäiskieliSuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Vastaanotto

Helsingin Sanomien Helena Ylänen kirjoitti elokuvasta murska-arvion: ”Se on sydämettömimpiä näkemiäni filmejä. Sitä mainostetaan mm. koskettavan hauskaksi. Se ei ole kumpaakaan. Se on pelottava. Koko suomalainen maalaiselämä esitetään siinä pelkäksi kaupankäynniksi, lainojen kanssa velmuamiseksi, nimien ottamiseksi takuupapereihin.” Hän käytti elokuvan arviointiin myös sanoja itsekäs, omahyväinen, lattea ja osaamaton.[1] Video-oppaassa vuodelta 1994 Esko Rautakorpi sanoo elokuvaa yhtä kammottavaksi kuin sen edeltäjä Akaton mies ja antaa sille tähtien sijasta pommin, mikä vastaa sanallista arviota ”täysin epäonnistunut tekele”.[2]

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.