Aiko (prinsessa)

Japanin prinsessa

Aiko, prinsessa Toshi (jap. 敬宮愛子内親王, Toshi no miya Aiko naishinnō) (s. 1. joulukuuta 2001)[1] on Japanin keisari Naruhiton ja tämän vaimon, keisarinna Masakon, ainoa lapsi sekä Japanin edellisen keisarin, Akihiton, pojantytär.

Aiko
prinsessa Toshi
Prinsessa Aiko vuonna 2021
Syntynyt1. joulukuuta 2001 (ikä 22)
Kōkyo, Tokio, Japani
SukuYamato
IsäNaruhito
ÄitiMasako

Varhainen elämä

Aikon synnyttyä Japanissa syntyi keskustelua siitä, tulisiko Japanin kruununperimysjärjestys saattaa koskemaan myös naisia. Mikäli kruununperimysjärjestys koskisi myös naisia, Aiko olisi ollut perimysjärjestyksessä toinen, heti isänsä jälkeen.[2] Keskustelu laantui sittemmin, kun keisariparin toiselle pojalle, Fumihitolle, syntyi vuonna 2006 poika, Hisahito.[3]

Ollessaan alakoulussa vuonna 2010 Aiko jättäytyi hetkellisesti pois koulusta, koska joutui koulukiusaamisen kohteeksi.[4]

Koulutus ja edustustehtävät

Helmikuussa 2020 Aikon ilmoitettiin aloittaneen yliopisto-opinnot tokiolaisessa Gakushuin-yliopistossa pääaineenaan japanin kieli ja kirjallisuus. Samassa yliopistossa ovat opiskelleet myös Aikon isä ja isoisä.[5]

Koska Aiko oli isänsä kruunajaisten aikana alaikäinen, hän ei saanut osallistua virallisiin tilaisuuksiin.[6] Prinsessan täyttäessä 20 vuotta hänestä tuli virallisesti keisarillisen perheen aikuinen jäsen. Juhlallisuuksia siirrettiin kuitenkin maaliskuun puoliväliin, koska yliopiston lukukausi oli vielä käynnissä.[7]

Prinsessan ensimmäinen virallinen edustustehtävä oli tammikuussa 2022, kun hän osallistui keisariperheen uudenvuoden juhlallisuuksiin keisariperheen virallisena edustajana.[8] Kolme kuukautta myöhemmin Aiko piti lehdistötilaisuuden, jossa hän vastasi toimittajien kysymyksiin. Hän sanoi uuden roolinsa keisariperheen aikuisena edustajana olevan "melko tiukka". Hän myös sanoi, että hänen avioliittonsa olisi vielä kaukainen tulevaisuudensuunnitelma.[9]

Kun keisari Naruhito piti uudenvuodenpuheensa vuonna 2023, Aiko esiintyi tämän rinnalla muiden keisarillisen perheen jäsenten, muun muassa entisen keisarin Akihiton kanssa.[10]

Kunnianosoituksia

Lähteet