Abu Ghraibin vankila

vankila Irakissa

Abu Ghraibin vankila (arab. سجن أبو غريب‎, Sijn ’Abū Ġurayb) oli 1960-luvulla rakennettu vankila Abu Ghraibissa Bagdadin maakunnassa Irakissa.[1] Vankila sai mainetta sen vankien kiduttamisesta ja tappamisesta. Vankila sai kansainvälistä huomiota vuonna 2003 Yhdysvaltojen Irakiin hyökkäyksen jälkeen, kun paljastui, että vartijat olivat kiduttaneet ja käyttäneet hyväksi vankeja rakennuksen koalitiojoukkojen käytössä olleessa osassa.[2][3][4][5]

Abu Ghraibin vankila
سجن أبو غريب, Sijn ’Abū Ġurayb
Kuva vankilan käytävästä vuonna 2005.
Kuva vankilan käytävästä vuonna 2005.
SijaintiAbu Ghraib, Bagdadin maakunta, Irak
Koordinaatit, 44.0650°E
RakennustyyppiVankila
Perustettu1960-luku
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Vankila tuli tunnetuksi vankien huonosta kohtelusta Saddam Husseinin aikana kuin amerikkalaismiehityksen aikana. Siellä oli yleistä vankien pahoinpitely ja siellä tapahtui lähes viikoittain ihmisien teloituksia. Saddamin Husseinin valtakaudella vankilassa oli jopa 40 000–60 000 vankia vaikka vankilan kapatesiitti oli vain noin 15 000 vankia.[6]

Vuonna 2009 Irak avasi Abu Ghraibin vankilan uudella nimellä Bagdadin keskusvankila (arab. سجن بغداد المركزي‎, Sijn Baġdād al-Markizī), mutta sulki sen uudestaan vuonna 2014 turvallissyihin vedoten.[7][8][9]

Historia

Abu Ghraibin vankilan rakensivat länsimaiset urakoitsijat 1960-luvulla.[1] Vankilan alueen koko oli noin 280 hehtaaria, ja sen vieressä oli yli neljän kilometrin levyinen turva-alue. Vankilassa oli yhteensä 24 vartiotornia.[10]

Vankilan yksi vartiotorni vuonna 2006.

Abu Ghraibin vankilassa teloitettiin vuonna 1984 arviolta 4 000 vankia. Vuoden 2000 helmi-maaliskuussa vankilassa teloitettiin ainakin 122 miesvankia.[10] Vuonna 2001 vankilassa oli yhteensä 15 000 vankia. Vuonna 2002 Saddam Husseinin hallitus aloitti vankilan laajennusprojektin, joka lisäsi vankilaan yhteensä kuusi uutta sellirakennusta. Rakennustyöhön käytettiin 12,2 miljoonaa Irakin dinaaria.[1][10] Lokakuussa 2002 Saddam Hussein kuitenkin armahti lähes kaikki vankilan vangit.[11] Kun vangit vapautettiin ja vankila jäi tyhjäksi, ja se ryöstettiin lähes kaikista tavaroista ja asioista mikä lähti rakennuksesta irti.[12]

Vankilan pohjapiirros.

Vuonna amerikkalaiset ottivat hallinnon vankilasta. Maaliskuussa 2006 Yhdysvaltain armeija päätti siirtää vankilan 4 500 vankia muihin vankiloihin ja siirtää Abu Ghraibin vankilan hallinnan Irakin viranomaisille. Vankila ilmoitettiin tyhjennetyksi vangeista elokuussa 2006.[13][14]

Vankilaan hyökkäys 2005

Huhtikuun 2. päivänä 2005 yli 60 kapinallista hyökkäsi vankilaan. Hyökkäys tunnetaan Abu Ghraibin taisteluna. Kaksi tuntia kestäneessä taistelussa kuoli Yhdysvaltain armeijan mukaan vähintään 50 hyökkääjää. Lopulta hyökkääjät joutuivat vetäytymään vankilasta. Iskussa vankilaan loukkaantui 36 henkilöä, jotka olivat siviilejä, vankeja ja Yhdysvaltain armeijan sotilaita. Hyökkääjät käyttivät hyökkäyksessä pienaseita, pieniä raketteja ja kranaatteja, joita he heittivät vankilan muurien yli.[15] Teosta syytettiin islamististä terroristijärjestöä Islamilaisen Maghrebin al-Qaidaa.[16]

Bagdadin keskusvankila

Helmikuussa 2009 Irak avasi Abu Ghraibin vankilan uudella nimellä Bagdadin keskusvankila. Se oli suunniteltu majoittamaan noin 3 500 vankia. Irakin hallitus ilmoitti aikovansa lisätä vankien määräksi 15 000 vuoden 2009 loppuun mennessä.[7][17] Vankilan uusi johtaja oli Alsharif al-Murtadha Abdul al-Mutalib.[6]

Uudistitussa vankilan tilassa oli nykyaikaisemmat tilat sairaanhoitoa ja hammashuoltoa varten. Rakennuksessa oli myös uutena asiana tietokonehuone, moskeija ja parturi sekä vierailevia perheitä varten piha, jossa on heidän lapsia varten leikkipaikka.[6][18]

Vankilapako ja hyökkäys 2013

Vankilassa tapahtui vuonna 2013 ISISin tekemä ja suunnittelema hyökkäys, joka johti suureen 21. heinäkuuta 2013 tapahtuneeseen vankilapakoon, jolloin vankilasta pakeni ainakin 500 vankia. Irakin parlamentin turvallisuus- ja puolustusvaliokunnan jäsen kertoi paenneiden vankien olevan enimmäkseen al-Qaidan terroristijärjestön kuolemaantuomittuja jäseniä.[19]

Terrorijärjestö ISIS piti lehdistötilaisuuden ja väitti, että vankilan hyökkäyksessä käytettiin 12 autopommia, lukuisia itsemurhapommittajia sekä useita kranaatinheittimiä ja pieniä raketteja.[19] ISIS väitti myös tappaneensa yli 120 Irakin hallituksen sotilasta, vaikka Irakin viranomaiset väittivät, että kuolleissa oli vain 25 turvallisuusjoukkojen jäsentä, 21 vankia ja vähintään 10 militanttia.[19]

Samankaltainen hyökkäys tapahtui suunnilleen samaan aikaan toisessa vankilassa, Tajissa noin 12 mailia (reilu 19 kilometriä) Bagdadista pohjoiseen. Tuossa hyökkäyksessä sai surmansa ainakin 16 Irakin turvallisuusjoukkojen jäsentä sekä kuusi militanttia.[19]

Vankilan sulkeminen

Irakin oikeusministeriö ilmoitti 15. huhtikuuta 2014 sulkeneensa vankilan turvallisuussyihin vedoten. Ministeriö pelkäsi, että suurinta osaa Anbarin maakuntaa hallinnoiva terroristijärjestö ISIS, voisi ottaa vankilan haltuunsa. Kaikki vankilan 2 400 vankia siirrettiin muihin maan korkean turvatason vankiloihin. Oikeusministeriö ei kertonut, onko vankilan sulkeminen väliaikainen vai pysyvä ratkaisu.[8]

Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali

Tämä kuva kidutetusta vangista (kuvassa olevan vangin nimi on Abdou Hussain Saad Faleh) on tullut kansainvälisesti tunnetuksi, ja se päätyi lopulta The Economist -lehden kanteen.[20]

Huhtikuussa vuonna 2004 CBS:n 60 Minutes -ohjelma paljasti vankilasta useita kuvia, joissa näytettiin vankilan vankien kidutusta. Yhdysvaltain armeijan ja tiedustelupalvelun työntekijät syyllistyivät useisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja sotarikoksiin vankeja vastaan Abu Ghraibin vankilassa. Vankilassa tapahtui muun muassa fyysistä hyväksikäyttöä, seksuaalista nöyryyttämistä, sekä fyysistä että henkistä kidutusta jaraiskaamista. Lisäksi näiden yhteydessä tapettiin iranilainen vanki Manadel al-Jamadi ja hänen ruumista häpäistiin laajasti hänen kuolemansa jälkeen.[21][22][23][24]

Vankien mukaan amerikkalaishallinnon aikana kidutus vankilassa oli pa­hem­paa kuin Saddam Hussein hallinnon aikana.[3] Tapauksen uhrit saattavat edelleen kärsiä pahoinpitelynsä merkittävistä fyysisistä ja henkisistä seurauksista.[25] Tapahtumat herättivät maailman laajuisesti järkytystä ja raivoa, ja ne tuomittiin maailmanlaajuisesti.[26] Silloinen Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin sanoi, että väärinkäytökset Abu Ghraibissa olivat yksittäisiä tapauksia eivätkä osoita minkälaista on yleisesti Yhdysvaltain politiikka.[27][28]

Yhdysvaltojen sotaoikeus on tuominnut tapauksesta 11 sotilasta vankeuteen useista väärinkäytöksistä. Pisimmät tuomiot ovat olleet noin kymmenen vuotta vankaeutta. Vankilan komentaja Janis Karpinski menetti kohun takia kenraalin asemansa.[29][30] Myös vankilassa toiminut turvayritys maksoi yli viisi miljoonaa dollaria eli noin neljä miljoonaa euroa korvauksia vangeille vuonna 2013.[31][32][33]

Tunnettuja vankilaan liittyviä joukkohautoja

Bagdadin länsilaidalla sijaitsevan Al-Zahedin siviilihautausmaan lähellä olevissa salaisissa haudoissa on lähes tuhannen poliittisen vangin jäänteitä. Silminnäkijän mukaan Abu Ghraibin vankilasta saapui kerralla 10–15 ruumista, jotka paikalliset siviilit hautasivat. Teloituksessa Abu Ghraibissa 10. joulukuuta 1999 surmattiin 101 ihmistä yhdessä päivässä ja 9. maaliskuuta vuonna 2000 tapettiin ainakin 58 vankia yhdellä kerralla.[34]

Merkittäviä vankeja

Lähteet

Kirjallisuutta

  • Hussein al-Maadidi: 361 päivää helvetissä: irakilaistoimittajan tie läpi Abu Ghraibin ja muiden vankiloiden. Atena, 2013. ISBN 978-951-796-878-2.

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Abu Ghraib prison