Abdul Salam Zaeef

Abdul Salam Zaeef (s. 1968) on entinen Taliban-johtaja, joka kuului liikkeen johdon sisäpiiriin.

Abdul Salam Zaeef

Saeef syntyi maaseudulla lähellä Kandaharia. Hän jäi lapsena orvoksi, ja Neuvostoliiton hyökättyä maahan 1979 hän pakeni Pakistaniin pakolaisleirille. Hän liittyi mujahedineihin vastustamaan Neuvostoliiton miehitystä ja tutustui tuolloin Taliban-liikkeessä myöhemmin merkittäviin asemiin nousseisiin henkilöihin, muun muassa Mullah Omariin. Kun Neuvostoliitto poistui Afganistanista, Zaeef palasi kotikylään ja ryhtyi imaamiksi.[1]

Kun Taliban syntyi 1994, se otti maan valtaansa lukuun ottamatta pohjoisia alueita, jossa hallitsi Pohjoisen liiton Ahmad Shah Massoud. Zaeef toimi virkamiehenä taliban-hallinnossa, muun muassa keskuspankin johtajana, apulaispuolustusministerinä ja apulaiskaivos- ja teollisuusministerinä. Hän oli vuonna 2001 Talibanin suurlähettiläs Pakistanissa. New Yorkin terrori-iskujen jälkeen seuraavassa vuodenvaihteessa Pakistanin viranomaiset luovuttivat hänet Yhdysvaltoihin, jossa hän joutui neljäksi vuodeksi Guantanamon vankileirille. Syytteitä ei kuitenkaan nostettu, ja vapauduttuaan hän palasi Kabuliin[1]. Hän asuu siellä turvatalossa turvamiesten valvomana[2]. Afganistanin presidentin Hamid Karzain vaatimuksesta hänen nimensä on poistettu YK:n terroristilistalta[2].

Julkaisut

Zaeef on julkaissut paštun kielellä kirjan A Picture of Guantanamo, jossa hän kertoo saamastaan huonosta kohtelusta Guantanamossa.[3]

Lokakuussa 2008 Abdul Salam Zaeef ja ranskalainen toimittaja Jean-Michel Caradec’h julkaisivat Pariisissa kirjan Prisonnier à Guantanamo.[4]

Tammikuussa 2010 ilmestyi Abdul Salam Zaeefin kirja Elämäni Talebanin sisäpiirissä.[1][5][6][2] Teos on saanut myönteisen vastaanoton, ja sen katsotaan tarjoavan hyvän kuvan siitä, mikä on Talibanin toiminta-ajatus.[7]

Suomennettu teos

  • Elämäni Talebanin sisäpiirissä. Omaelämäkerta. Suomennos: Teemu Leminen, Jere Saarinen. Alkuperäinen käsikirjoitus pashtun kielellä, käännetty englanninkielisestä laitoksesta My Life With the Taliban, 2010. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-480-1.

Lähteet