Abby Ringquist
(Ohjattu sivulta Abby Hughes)
Abby Ringquist (o.s. Hughes, s. 21. kesäkuuta 1989 Salt Lake City) on yhdysvaltalainen uransa lopettanut mäkihyppääjä.[1][2]
Ringquist sijoittui Oslon MM-kilpailuissa 2011 normaalimäessä 24:nneksi, Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 33:nneksi ja Falunin MM-kilpailuissa 2015 34:nneksi. Vuoden 2018 talviolympialaisissa hän sijoittui normaalimäessä 29:nneksi.[1]
Maailmancupissa Robinson esiintyi ensimmäisen kerran joulukuussa 2011 Lillehammerissa sijoittuen 21:nneksi. Parhaimmillaan hän on sijoittunut yhdeksänneksi joulukuussa 2012 Sotšissa.[1]
Nuorten MM-kilpailuihin Malsiner on osallistunut kolme kertaa. Vuosina 2006 ja 2009 hän sijoittui kahdeksanneksi ja vuonna 2007 18:nneksi.[1]
Lähteet
🔥 Top keywords: Wikipedia:EtusivuJalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailutDonald TrumpShannen DohertyHarri HeliövaaraAR-15Lamine YamalEnglannin jalkapallomaajoukkueToiminnot:HakuCarlos AlcarazJalkapallon maailmanmestaruuskilpailutEspanjan jalkapallomaajoukkueElectric CallboyYhdysvaltain republikaaninen puolueNovak ĐokovićHarry KaneJalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2024Berliinin olympiastadionBehm (laulaja)Äideistä parhain (elokuva)Nico WilliamsRodrigo HernándezJalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2020John F. KennedyDani OlmoReetta KorhonenJoe BidenJalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2026Felipe VILuettelo Yhdysvaltain presidenteistäWimbledonin tennisturnausToiminnot:Tuoreet muutoksetNeitosetLaura SaarikoskiYhdysvaltain salainen palveluYhdysvaltain presidentinvaalit 2024Osmo IkonenPhil FodenAnita Hirvonen